Asiantuntijatyön johtaminen – mistä syntyy arjen kitka?

Asiantuntijatyön johtaminen on yhteistyön johtamista ja mahdollistamista. Asiantuntijaorganisaatioissa on paljon osaamista, näkemyksiä ja tahtoa tehdä työnsä hyvin. Silti yllättävän monessa työyhteisössä törmätään tilanteisiin, joissa arki ei suju. Kokoukset pitkittyvät, päätökset jäävät auki, ja taustalla kytee tunne, ettei yhteistyö kanna. Työtä tehdään kyllä paljon – mutta yhdessä tekeminen tuntuu vaikealta.

Mistä tällainen kitka syntyy? Ja miksi sitä ei aina tunnisteta ajoissa?

Asiantuntijatyö perustuu itsenäiseen päätöksentekoon, harkintaan ja syvälliseen osaamiseen. Se on työn vahvuus – mutta myös riski. Kun jokainen asiantuntija tuo oman näkökulmansa ja haluaa tehdä työnsä hyvin, syntyy helposti tilanne, jossa yhteistä suuntaa ei enää ole.

Tällöin tarvitaan johtamista, joka ei vain organisoi toimintaa, vaan ohjaa ajattelua: Miksi tätä työtä tehdään? Mikä on riittävän hyvä? Kuka päättää, millä perusteella?

Ilman tätä keskustelua osaaminen ei yhdisty yhteiseksi suunnaksi, vaan ajautuu eri suuntiin.

Moni arjen kitka juontaa juurensa siitä, että roolit, vastuut ja päätöksenteon rajat ovat epäselviä. Asiantuntijaorganisaatioissa tämä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että:

• Useampi henkilö kokee vastuuta samasta asiasta.
• Tiimin sisällä on epäselvää, kuka tekee päätöksen ja milloin.
• Kehittämistyö jää jumiin, koska ei ole sovittu, miten erimielisyyksiä ratkaistaan.

Kun rakenteet ovat heikot, jokainen joutuu neuvottelemaan omasta paikastaan uudelleen – ja se väsyttää.

Arjen kitka ei aina ilmene räikeänä konfliktina. Usein se näkyy hienovaraisemmin:

• Päätöksiä ei viedä käytäntöön.
• Työtä tehdään päällekkäin.
• Tiimiläiset kokevat turhautumista, vaikka kukaan ei tee varsinaisesti mitään väärin.
• Palautetta ei anneta tai se annetaan väärälle henkilölle.
• Epäluottamus kasvaa.

Tällaisessa tilanteessa moni ajattelee, että ”meillä nyt vaan on erilaisia persoonia”, vaikka kyse on usein rakenteellisista puutteista. Ongelma ei ole ihmisissä – vaan siinä, ettei työ ole riittävän selkeästi organisoitu yhteiseksi.

Esihenkilön ei tarvitse olla asiantuntijoiden yläpuolella – mutta hänen on oltava työn yläpuolella. Kun työyhteisössä syntyy kitkaa, esihenkilö voi pysäyttää tilanteen ja kysyä:

• Tietääkö kaikki, kuka vastaa mistäkin?
• Onko meillä sovittu, miten päätöksiä tehdään?
• Miten meillä tehdään tilaa eri näkemyksille ja keinoja yhdistää ne?
• Mistä meidän ristiriidat oikeasti syntyvät?

Usein jo tämän keskustelun käyminen helpottaa. Se tuo näkyväksi sen, mistä kenkä puristaa.

Kitkaa syntyy helposti myös siitä, ettei ole yhteistä ymmärrystä työn tavoitteista, merkityksestä tai pelisäännöistä. Kun jokainen asiantuntija tulkitsee työnsä tarkoituksen eri tavalla omasta näkökulmastaan, syntyy epäyhtenäisyyttä ja epäselvyyttä.

Tällöin voi auttaa esimerkiksi:

• Yhteinen perustehtävä: sanoitetaan yhdessä, mitä olemme tekemässä ja miksi.
• Tiimin pelisääntöjen kirjaaminen ja kertaaminen.
• Perustehtäväkeskeiset palautekäytännöt, jotka mahdollistavat jatkuvan suunnan tarkistamisen.
• Työnohjaus tai fasilitoitu keskustelu, jossa puretaan ääneen sanomattomia jännitteitä.

Kaikissa asiantuntijatyön ympäristöissä syntyy jännitteitä. Se kuuluu asiantuntijatyön luonteeseen. Kitkaa ei siis tarvitse pelätä, mutta siihen on hyvä reagoida.

Kun esihenkilö tunnistaa, että vahva asiantuntijuus tarvitsee rinnalleen selkeät rakenteet ja yhteistä ajattelua, yhteistyö voi jälleen vahvistua. Kyse ei ole hallinnasta, vaan siitä, että kaikki voivat käyttää osaamistaan yhteisen suunnan hyväksi.