Milloin lähijohtajan työnohjaus on tarpeen?
Johtamistyössä voi tulla tunne, että pitäisi revetä moneen paikkaan ja tietää kaikesta kaikki. Lähijohtaminen vaatii paljon erilaisia osaamisia ja ihmissuhde- ja vuorovaikutustaitoja. Lähijohtajan rooliin sisältyy ihmisten ja asioiden johtaminen, tiimin tukeminen, päätöksenteko ja haastavien tilanteiden hallinta niin asiakkaiden kuin omien työntekijöiden ja jopa omien kollegoiden välillä.
Työ vaatii kykyä toimia itsenäisesti ja tehdä nopeita päätöksiä, mutta joskus tilanne tuntuu ylitsepääsemättömältä ja kuormittavalta. Työhuolet valtaavat mielen lenkkipolulla, aamuyön hiljaisina tunteina ja jopa lomalla. Tämä on viimeistään se hetki, jolloin lähijohtajan työnohjaus on tarpeen.
Oman johtamistyön kehittäminen
Lähijohtajan työssä ei ole koskaan ole valmis. Uusia haasteita tulee vielä vuosienkin kokemuksen jälkeen vastaan. Nämä haasteet ovat mahdollisuuksia oppia ja reflektoida omia ajatuksia ja toimintatapoja, mutta kasautuessaan myös raskaita ja voimavaroja kuluttavia. Joskus lähijohtaja saattaa huomata, että oma tapa toimia ei tuota toivottuja tuloksia tai että omassa roolissa oleminen tuntuu vaikealta. Ajatuksissa voi käydä palaaminen asiantuntijaksi. Omien ajatusten ja uusien tilanteiden reflektointi voi olla vaikeaa ilman ulkopuolista tukea ja esihenkilön työnohjaus voi tarjota tärkeää tukea ja tilan kehittää ja reflektoida omaa johtajuutta.
Ulkopuolinen työnohjaaja auttaa lähijohtajaa pohtimaan omia vahvuuksiaan, voimavarojaan ja kehityskohteitaan. Työnohjaus tarjoaa turvallisen ja rakentavan ympäristön keskustelulle, jossa lähijohtaja voi käsitellä myös niitä vaikeita tunteita ja epävarmuuksia, joita työssä saattaa ilmetä. Tämä on erityisen hyödyllistä tilanteissa, joissa lähijohtaja tuntee jäävänsä yksin päätöksentekoprosessissa tai joutuu käsittelemään ristiriitoja tiimissä ilman tukea.
Lähijohtajan työnohjaus auttaa kun tiimissä on haasteita
Työnohjaus ei ole vain henkilökohtaista kehitystä varten; se voi myös auttaa lähijohtajaa hallitsemaan tiimin ja organisaation sisäisiä haasteita. Konfliktit ja yhteistyöongelmat ovat yleisiä työyhteisöissä, ja esihenkilön tehtävä auttaa työyhteisöään löytämään ratkaisuja näihin tilanteisiin. Joskus kuitenkin lähijohtaja voi huomata, että omat keinot ovat loppuneet tai ettei tiimissä ole halukkuutta keskustella avoimesti ongelmista.
Tässä työnohjaus voi olla avuksi. Ulkopuolinen asiantuntija tuo tilanteeseen uusia näkökulmia ja voi auttaa lähijohtajaa löytämään uusia tapoja käsitellä tiimin jäsenten välisiä eroja. Työnohjaaja voi toimia neutraalina osapuolena ja tarjota lähijohtajalle työkaluja ja menetelmiä, joilla voi edistää rakentavaa vuoropuhelua ja ratkaisukeskeistä lähestymistapaa vaikeassa tilanteessa. Tämä voi myös auttaa lähijohtajaa kehittämään omia viestintätaitojaan ja konfliktienratkaisukykyään. Työnohjaaja usein myös kannustaa ja rohkaisee ja auttaa näkemään lähijohtajan omia, jo olemassa olevia, vahvuuksia ja voimavaroja myös haastavissa tilanteissa.
Jaksaminen
Kuten jo todettua, lähijohtajan työ on usein kuormittavaa. Pitkät työpäivät, kokonaisvaltainen vastuu ja tiukat aikarajat voivat aiheuttaa stressiä ja uupumusta. Tällöin lähijohtajan on tärkeää tunnistaa omat rajansa ja huolehtia omasta hyvinvoinnistaan. Ulkopuolinen työnohjaus voi auttaa lähijohtajaa löytämään tasapainoa työn ja vapaa-ajan välillä. Työnohjaaja voi tarjota tukea myös silloin, kun esihenkilö tuntee, että työ kuormittaa liikaa ja vaikutusmahdollisuuksia on rajallisesti.
Työnohjaus ei tarkoita vain ammatillista kehittymistä, vaan myös henkilökohtaisen hyvinvoinnin tukemista ja empaattista, hyväksyvää kohtaamista. Lähijohtaja, joka jaksaa paremmin ja tuntee itsensä vahvemmaksi, pystyy paremmin tukemaan myös tiimiään.
Lopuksi
Lähijohtajien työ on äärimmäisen palkitsevaa, mutta voi olla myös henkisesti raskasta. Ulkopuolinen työnohjaus voi tarjota lähijohtajille mahdollisuuden kehittää itseään, hallita vaikeita tilanteita ja varmistaa jaksaminen pitkällä tähtäimellä. Jos tunnet, että omat johtamistyösi tai tiimisi haasteet eivät ratkea itsekseen, ulkopuolinen tuki voi olla avain uusien ratkaisujen löytämiseen.
Älä epäröi pyytää apua, sillä työnohjaus voi olla tärkeä askel kohti parempaa johtajuutta ja tasapainoisempaa (työ)elämää.